Eräässä mainoksessa pikkutyttö istuu yksin hiekkalaatikolla. Hänellä on ilmeisesti Downin oireyhtymä. Pikkupoika aikoo tulla leikkimään hänen kanssaan. Pojan äiti hakee lapsensa äkkiä pois.

"Kehitysvamma ei tartu, asennevamma periytyy."


Tuolta näyttää paras ikinä näkemäni televisiomainos. Se lienee vaikuttanut vahvasti, sillä käyn nykyään seurakunnan vammaisnuorisotyön avustajakurssia.

Tänään vierailin Jyväskylän näkövammaisten koululla, jossa ryhmämme perehdytettiin peruskäytänteisiin sokean ohjaamisesta. En testannut ensimmäistä kertaa elämässäni sokkona kulkemista, joten kokemus ei tuntunut enää rajoittavalta vaan pikemminkin avartavalta; on niin paljon asioita, joita emme näköaistiimme nojatessamme huomioi vähäiselläkään silmäyksellä.