Musiikkia kuunnellessa iskee usein kirjoitusinspiraatio. Nykyisin päähäni puskee varsinkin teatteriainesta, kun näyttämötaiteet alkavat kiinnostaa päivä päivältä enemmän.


"Ehkä saha oli tylsä,
kenties höylä liian terävä."
-Pohjoisen taivaan alla, Timo Rautiainen

Haluaisin kirjoittaa synkän ja syvällisen näytelmän perheväkivallasta. Erityisen haasteelliseksi kirjoitusprosessin tekisi näytelmässä nähtävän väkivallan määrästä päättäminen.


"Yks kaks Virpi onkin jonkun toisen mukaan mennyt,
jättänyt sut yksiöösi, vuokrat maksamatta.
Kun se aina hoiti kaiken, maksoi laskut.
Paitsi puhelinta suostunut ei maksamaan
Kun puhuit liian monta tuntii."
-Virpi, Zen Café

Nuorten miesten uusavuttomuus, "kaiken takana on nainen". Visiossani jätetty jätkä kuvittelee deittailevansa Siwan kassaneitiä ja järkyttyy, kun henkilöstömuutokset vaikuttavat päivän rutiineihin.


"Se on kerrasta poikki
sanon suoraan sen,
sua mä toisien kanssa en ja'a."
-Kerrasta poikki, Tarja Ylitalo

Viihteellistä perushömppää maalaiskylän ihmissuhteista. Tällaistakin täytyy kirjoittaa, olenhan varttunut Teatteri Eurooppa Neljän katsomossa.


"Eikä ainakaan missään jengissä
voi elämästä selvitä hengissä."
-Ei elämästä selviä hengistä, Juice Leskinen

Visiossani maalaispojalle hoetaan, että elämä on kuolemaan johtava sairaus, eikä elämässä ole mitään tavoittelemisen arvoista. Perhe ei todellakaan ole tavoitellut ihmeempiä, kun maalla kerran asutaan, mutta poika on kyllästynyt lypsyarkeen ja virittää moponsa uudenlaiseen elämään matkatakseen. Näytelmän aikana karkuripoika vaihtaa mopon erilaisiin asioihin, ja loppujen lopuksi hän ajaa Harrikkaa prätkäkerhossa. Kotona vieraillessaan hän kuulee, että hänen isänsä on saanut surmansa kerhon radikaalien ryöstössä. Poika päättää tappaa itsensä, mutta tajuaa viime hetkellä elämän arvon. Silti loppunäytöksessä hän ajaa moottoripyörällä hengenvaarallisen tempun ja toteaa, ettei elämässä kuitenkaan selviä hengissä.