Suomalaista koulujärjestelmää pidetään maailman parhaimpana. Alexander Stubbin mukaan häntä muistutetaan siitä ulkomailla, ja saksalaiset TV-ryhmät ravaavat kouluissamme tekemässä dokumentteja siitä, miten ihanteellisesti koulutusmallimme toimiikaan. Itse en moisia dokumentteja tekisi.
Suomen hierarkia ei ole yhtä pahassa jamassa kuin muualla maailmassa, mutta koulujärjestelmämme tekee edelleen kahdenlaisia ihmisiä: ihannekansalaisia ja sosiaalisesti sekä taloudellisesti rajoittuneita. Tilastoista näkyy, että syrjäytyneistä suurin osa on miehiä, ja tätä perustellaan koulutuksella: tutkimusten mukaan suomalainen peruskoulu sopii paremmin tytöille kuin pojille.
Syrjäytyneet syrjäytyvät jo varhaisessa vaiheessa, ja tätä pyritäänkin ehkäisemään erilaisilla startti-, erityis- ja pienryhmillä. Vaikka systeemi on omalla tavallaan arvostettava, on valitettavaa, että Suomessa tehdään mieluummin haluttuun koulutusmalliin sopeuttavia ryhmiä kuin muutetaan koulutusta heille sopivammaksi. Useasti "erikoiskäsittelyä" vaativat lapset ovat esimerkiksi tavanomaista luovempia ja taiteellisempia yksilöitä, jotka viljelevät viisaita ajatuksia - kaiken riehumisen välissä. Luovuutta tulisi korostaa ja käyttää opetuksen apuna, ei poistaa ja korvata totutulla "tämä (esimerkiksi lipidien tunnistaminen) on tärkeää, joten ole hiljaa ja kuuntele" -mallilla.
On mielenkiintoista seurata, mitä suomalaisessa koulutuksessa tosiaan pidetään tärkeänä. Tärkeää on tietää liejun esiintymisalueet ja ehdottoman tärkeätä on tietää, että demokratia on hyvinvointivaltion kriteeri. Liejutieto perustuu empiiriseen tutkimukseen, johon en ole sitten lapsuusvuosieni tiedeintoilun jälkeen kunnolla luottanut, ja hyvinvointivaltiokäsitys poikkeaa omastani. Onnistuessaan diktatuuri toimii varmemmin hyvinvointivaltiona kuin demokratia, mutta onnistunutta diktatuuria emme ole koskaan nähneet - ja tuskin tulemme länsimaiden vastuksen takia näkemäänkään. Demokratian kunnollisen toteutumisen kannalta olisi kuitenkin oleellista, että sitäkin järjestelmää tarkasteltaisiin koulussa enemmän kriittisesti.
Oppiminen vaatii itsenäistä ajattelua, joka tulisi nostaa koulutuksessa keskeisemmälle sijalle. Tässä onnistutaan painottamalla äidinkielen ja kirjallisuuden merkitystä entisestään ja ottamalla filosofia pakolliseksi aineeksi jo alaluokille; nykyään filosofiaa on opiskeltava vain lukiossa, sielläkin vain yhden kurssin verran.
Suomen hierarkia ei ole yhtä pahassa jamassa kuin muualla maailmassa, mutta koulujärjestelmämme tekee edelleen kahdenlaisia ihmisiä: ihannekansalaisia ja sosiaalisesti sekä taloudellisesti rajoittuneita. Tilastoista näkyy, että syrjäytyneistä suurin osa on miehiä, ja tätä perustellaan koulutuksella: tutkimusten mukaan suomalainen peruskoulu sopii paremmin tytöille kuin pojille.
Syrjäytyneet syrjäytyvät jo varhaisessa vaiheessa, ja tätä pyritäänkin ehkäisemään erilaisilla startti-, erityis- ja pienryhmillä. Vaikka systeemi on omalla tavallaan arvostettava, on valitettavaa, että Suomessa tehdään mieluummin haluttuun koulutusmalliin sopeuttavia ryhmiä kuin muutetaan koulutusta heille sopivammaksi. Useasti "erikoiskäsittelyä" vaativat lapset ovat esimerkiksi tavanomaista luovempia ja taiteellisempia yksilöitä, jotka viljelevät viisaita ajatuksia - kaiken riehumisen välissä. Luovuutta tulisi korostaa ja käyttää opetuksen apuna, ei poistaa ja korvata totutulla "tämä (esimerkiksi lipidien tunnistaminen) on tärkeää, joten ole hiljaa ja kuuntele" -mallilla.
On mielenkiintoista seurata, mitä suomalaisessa koulutuksessa tosiaan pidetään tärkeänä. Tärkeää on tietää liejun esiintymisalueet ja ehdottoman tärkeätä on tietää, että demokratia on hyvinvointivaltion kriteeri. Liejutieto perustuu empiiriseen tutkimukseen, johon en ole sitten lapsuusvuosieni tiedeintoilun jälkeen kunnolla luottanut, ja hyvinvointivaltiokäsitys poikkeaa omastani. Onnistuessaan diktatuuri toimii varmemmin hyvinvointivaltiona kuin demokratia, mutta onnistunutta diktatuuria emme ole koskaan nähneet - ja tuskin tulemme länsimaiden vastuksen takia näkemäänkään. Demokratian kunnollisen toteutumisen kannalta olisi kuitenkin oleellista, että sitäkin järjestelmää tarkasteltaisiin koulussa enemmän kriittisesti.
Oppiminen vaatii itsenäistä ajattelua, joka tulisi nostaa koulutuksessa keskeisemmälle sijalle. Tässä onnistutaan painottamalla äidinkielen ja kirjallisuuden merkitystä entisestään ja ottamalla filosofia pakolliseksi aineeksi jo alaluokille; nykyään filosofiaa on opiskeltava vain lukiossa, sielläkin vain yhden kurssin verran.
Kommentit