"Jos naiset ois
meiltä pois,
en elää silloin vois
tää yksitoikkoiseksi muuttuis"

-Naiset, Kai Hyttinen

Ystäväni kotona olen kuullut jo vuosien ajan iskelmämusiikkia, mutta nykyään kuuntelen samaa genreä kotonakin. Liekö vaikutukset tulleet juuri ystäväni kotoa, Alajärveltä muuttaneelta maalaislikalta vaiko kenties siitä, että Mikko Alatalo vaikuttaa ränkytyksiään fiksummalta ihmiseltä? Ehkä syyt ovat niinkin yksinkertaiset, että tahdon kuunnella helposti omaksuttavaa musiikkia, kun muuten aivoni käyvät ylikierroksilla, eikä joka hetkeä viitsi käyttää monitulkintaisten lyriikoiden todellisten tarkoitusperien laajamittaiseen pohdintaan. Tai kääntämiseen.

Tietenkin iskelmässäkappaleessakin voi ja sopii olla useita kerroksia, joita tulkita. Eikä iskelmä ole vain suomalaisten keksintö, vaan halutessani voisin opiskella vaikka espanjaa iskelmää kuuntelemalla. Yksinkertaistettuna suomalainen iskelmä on silti oiva keino palauttaa kauaskantoisilla ajatuksilla varustettu todellisuuden pakoilija maan pinnalle. Siitä en kuitenkaan osaa sanoa, onko tapani katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi vähentynyt, vai ovatko rakkausluritukset jopa romantisoineet pääkoppaani entisestään.

Olin romantisoitunut tai en, näen satunnaisten jälkien tahrimien lasieni läpi enemmän naisia kuin ikinä ennen. Välillä säikähdän, onko iskelmä muovannut minusta esineellistävän sovinistin, mutta mikäli osaan tulkita itseäni yhtään, iskelmä on vain kasvattanut minut entistä heterompaan suuntaan. Vaikka stereotypisesti ajateltuna täysheterot ovat typerämpiä kuin hintahtavat, heteroille tyypilliset piirteet ovat tärkeitä, mikäli aikomuksena on jatkaa sukuaan perinteisen kaavan mukaisesti. Piirteisiin kuuluu muun muassa tietynlainen itsekkyys ja ennen kaikkea ajattelemattomuus. Miehinen mies ei ajattele, että naisella saattaisi mennä paremmin ilman häntä.

Olen kuitenkin edelleen se sama välittävä ihminen, joka haluaa tarjota lohduttavaa olkapäätään ilman sivumotiiveja. Mutta on ne naiset kauniita, iskelmät komeita.