Kerhonohjaustoimintani seurakunnassa on alkanut jälleen, nyt pidän sählykerhoa. Minä ja kaksi muuta ohjaajaa emme tunne sählyn sääntöjä, emmekä ole muutenkaan kovin liikunnallisia ihmisiä. Tavoitteena ei kuitenkaan onneksi ole valmentaa ammattipelaajia, vaan tarjota tenaville mahdollisuus hauskaan liikkumiseen, muiden kohtaamiseen, kristillisen aivopesun uhriksi joutumiseen ynnä muuhun sellaiseen.

Mutta pitäisi niihin sääntöihin tutustua...

Seurakuntaa syyllistetään jatkuvasti mainitsemastani aivopesusta; Seurakuntaviestin oikeutus on kestoaiheena Keskisuomalaisen mielipideosiolla, vaikka toimitus on monet kerrat esittänyt niin Suomen kuin kansainvälistenkin lakien tukevan toimintaa. Fiksut ihmiset osaavat olla lukematta postin saattamaa lehteä, ja vielä fiksummat ilmoittavat Jakeluportaalle, etteivät halua Seurakuntaviestiä. Myöskään seurakunnan kerhoille ei kannata osallistua, jos ei suostu kuulemaan sen sanomaa.

Itse en osaa pitää itseäni niin sanotun sanoman välittäjänä ja suurena saarnaajana; kerhonohjaustyössämme uskonto on esillä lähinnä vain vaisuissa hartauksissamme. Toki kristilliset arvot näkyvät kaikessa toiminnassamme - sen verran kuin niistä ymmärrämme - mutta samat arvot näkynevät yhteiskunnassamme kaikkialla. Hartauksissani pyrin puolestani enemmänkin herättämään ajatuksia kuin siirtämään valmiita toisten päihin.