Dokumenttielokuva Presidentti Bushin salamurha (Death of a President) kertoo juuri siitä, mistä nimikin kertoo: Bushin murhasta 19.10.2007. Jos en olisi katsonut dokumenttia juuri Jimiltä, kertoisin dokkarin olevan valitettavasti fiktiivinen, mutta elokuva haastaa osuvasti ajattelemaan, miten oikeasti suhtautuisi ääliönä pitämänsä suurmiehen murhaan.
Bush on puhumassa Chicagossa, ja asiaan kuuluvat mielenosoitukset ovat normaalia rajumpia. Salaisen palvelun agentti on huolissaan, eikä päästäisi suojattiaan tapaamaan yleisöä, mutta jos presidentit kuulisivat agenttejaan aina, he olisivat suljetuissa huoneissa kellon ympäri. Ehkä nyt sellainenkin olisi maistunut paremmin, sillä pian kuullaan laukauksia.
Edellinen alustusesittely olisi ehkä pitänyt kirjoittaa menneessä ajassa, käsitteleehän dokumentti olevinaan menneitä ja jo tapahtuneita asioita - ja aidontuntuisesti käsitteleekin. Jos olisin nähnyt dokumentin vasta vuoden päästä ja ollut saman ajan tynnyrissä amishien kanssa, kusetus menisi täydestä. Ja voisi varsinainen murhaosuus mennä normielonkin kanavapujottelussa läpi, kunhan kääntäisin kanavaa ennen murhaajan selvittämisprosessin kuvausta.
Jos kanavilla pujotellessani näkisin Bushia ammuttaneen, todennäköisesti kääntäisinkin kanavaa syyllisasioihin siirtyessä; ei jenkeillä kauaa menisi, että syytettäisiin muslimeja tai Al-Qaeda tunnustautuisi tekijäksi. Dokumentissa huomioidaankin rikostutkintaan liittyvä rotuprofiliointi, ja tuntematta spoilauksen syövän palasia omastatunnostani voin kertoa valamiehistön tuomitsevan juuri Al-Qaedaan vahingossa liittyneen miehen. Samalla esitellään Irak-veteraani, joka osoittaa isänsä olevan murhatyön takana; tärkäempää on kuitenkin syyttää muslimia.
Yhdysvalloissa dokumenttiin ei ole suhtauduttu hyvin, tuollaisilla asioilla ei saisi edes leikitellä. Tällaisia elokuvia me kuitenkin tarvitsemme - niin kansat ympäri maailmaa kuin heidän johtajiensa imagot. Yhteiskunnallisia ajatuksia Death of a President herättää onnistuneemmin kuin Michael Mooren tuputuslinja, ja onhan se vain hienoa seurata kuvamanipulaation edistysaskeleita - ja miettiä, mihin ne saattavatkaan johtaa.
Bush on puhumassa Chicagossa, ja asiaan kuuluvat mielenosoitukset ovat normaalia rajumpia. Salaisen palvelun agentti on huolissaan, eikä päästäisi suojattiaan tapaamaan yleisöä, mutta jos presidentit kuulisivat agenttejaan aina, he olisivat suljetuissa huoneissa kellon ympäri. Ehkä nyt sellainenkin olisi maistunut paremmin, sillä pian kuullaan laukauksia.
Edellinen alustusesittely olisi ehkä pitänyt kirjoittaa menneessä ajassa, käsitteleehän dokumentti olevinaan menneitä ja jo tapahtuneita asioita - ja aidontuntuisesti käsitteleekin. Jos olisin nähnyt dokumentin vasta vuoden päästä ja ollut saman ajan tynnyrissä amishien kanssa, kusetus menisi täydestä. Ja voisi varsinainen murhaosuus mennä normielonkin kanavapujottelussa läpi, kunhan kääntäisin kanavaa ennen murhaajan selvittämisprosessin kuvausta.
Jos kanavilla pujotellessani näkisin Bushia ammuttaneen, todennäköisesti kääntäisinkin kanavaa syyllisasioihin siirtyessä; ei jenkeillä kauaa menisi, että syytettäisiin muslimeja tai Al-Qaeda tunnustautuisi tekijäksi. Dokumentissa huomioidaankin rikostutkintaan liittyvä rotuprofiliointi, ja tuntematta spoilauksen syövän palasia omastatunnostani voin kertoa valamiehistön tuomitsevan juuri Al-Qaedaan vahingossa liittyneen miehen. Samalla esitellään Irak-veteraani, joka osoittaa isänsä olevan murhatyön takana; tärkäempää on kuitenkin syyttää muslimia.
Yhdysvalloissa dokumenttiin ei ole suhtauduttu hyvin, tuollaisilla asioilla ei saisi edes leikitellä. Tällaisia elokuvia me kuitenkin tarvitsemme - niin kansat ympäri maailmaa kuin heidän johtajiensa imagot. Yhteiskunnallisia ajatuksia Death of a President herättää onnistuneemmin kuin Michael Mooren tuputuslinja, ja onhan se vain hienoa seurata kuvamanipulaation edistysaskeleita - ja miettiä, mihin ne saattavatkaan johtaa.
Kommentit