Gospel raikuu Turussa, mutta itse vietin perjantain ja lauantain välisen yön Tyyppölän leirimajalla. Maata näkyvissä -festarit olivat houkutelleet ikävästi NuK-Su-agentteja pois maakunnan leirikuvioistamme, mutta leiri onnistui pienelläkin osallistujamäärällä.

Leirivieraanamme kävi Suomen Avartti-toiminnan koordinaattori Jukka Ruotsalainen. Monet ystäväni suorittavat Avarttia, mutta kaiken nuorisotoiminnan paljoudesta en ole ennen Ruotsalaisen esittelyä ehtinyt ottaa selvää, mistä harrastuksessa on oikeasti kyse.

”Avartti ei ole järjestö tai yhdistys vaan se on tapa tehdä nuorisotyötä, joka perustuu olemassa olevien järjestöjen ja organisaatioiden yhteistyöhön”, kerrotaan Avartin kotisivuilla. On mahdollista, että paljon harrastava nuori voi saada arvostetut Avartti-todistukset aloittamatta oikeastaan yhtäkään uutta harrastusta.

Avartti-ohjelmaan valitaan yksi harrastus palvelussa, taidoissa, liikunnassa ja seikkailussa. Omat harrastukseni ovat keskittyneet palvelu- ja taitopuolelle mitä runsaimmin määrin, joten osittain voisin suorittaa ohjelman aivan ohi mennen. Seikkailun eteen pitäisi tehdä jotain uutta mukavaa, ja minulle ainoaksi ongelmaksi muodostuisi liikuntaosuus; en pidä liikuntaharrastuksista, jotka yleensä täyttävät koko kalenterin alta aikayksikön. Liikuntaa tulee kuitenkin olla vain vähintään tunti viikossa, ja liikuntamuodon ei tarvitse olla vaativa, ainoastaan kehittävä. Riittää, jos alkaisin lenkkeillä ohjaajan valvomana.

Seuraavat Avartti-todistukset jakanee kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Hienot tilaisuudet ja niiden takana olevat saavutukset kuulostavat kiinnostavilta, mutta nykyään minun on aivan oikeasti arvioitava myös ajankäyttöäni; lyseon 150-vuotisjuhlat ovat vain tärkeimmät kiireeni, ja autokouluunkin pitäisi raahautua. Autot eivät erityisesti kiinnosta, mutta pitäisi motivoida itseään – ensi vuoden leireillä voi sitten olla itse kyytsääjä, eikä kyytsättävä.