Joukko Keskisuomalaisen toimittajia on perustanut lehtensä sivuille blogin, myös TV-kriitikko Marko Ahonen, joka aikoinaan moitti blogien turhanpäiväisyyttä eräässä kolumnissaan. Myös sarjakuvasivuilla seikkaileva Hiltusen Väinämöinen on jo jonkin aikaa pitänyt stripissään blogia, mistä näyttää riittävän huumoria loputtomiin, mukamas.
Miksi minä itse pidän blogia? Joidenkin mielestä on sietämätöntä, että kerron näkemyksistäni ja käsityksistäni netissäkin, mutta juuri heitä olenkin pyrkinyt bloggaamisellani ajattelemaan: blogiavaruuden yhtä hiukkasta ei ole pakko seurata, kun toimittamani oppilaskuntalehden lukemista moni pitää lyseolaisvelvollisuutenaan, vaikka ei päätoimittajasta erityisesti pitäisikään. Kaikkea sanomisen tarvetta ei voi tyydyttää Jormaan kirjoittamalla, ei ainakaan Jorma-rehtorin sensuurin läpikäyvään Jormaan kirjoittamalla, joten blogi on luonnollinen paikka sille vuodatukselle ja ajatuksien purkamiselle, joka ei sovi lehteen.
Miksi en sitten kirjoita proosaa? Kyllä minä proosaakin kirjoitan, valitettavasti vähenevissä määrin. En kuitenkaan katso aiheelliseksi puida esimerkiksi ajankohtaisia asioita novelleissani saati romaanin luonnostelmissani. Ajankohtaisia asioita pitää käsitellä pian - ja vasta myöhemmin ne saattavat löytää paikkansa proosastani. Valitettavasti suurimman valtiomahtimme logiikka ei toimi samalla tavalla; heti terrori-iskun satuttua senaatti hyväksyi yhden yön aikana valmistellun Patriot Actin, ja vasta myöhemmin aiheesta saatettiin keskustella.
Tosiasiassa saatan puhua täyttä kukkua; Bushin allekirjoituksen Patriot Act sai "vasta" 45 päivää iskun jälkeen. Heppuun ei käy luottaminen, mutta ei myöskään Michael Mooreen, vanhaan idoliini, jonka TV-ohjelmaa katselin salaa yöllä, kun vanhempani nukkuivat jo. Pienenä olin selvästi ajatusrikas poika, mutta nykyään verhoudun ajatuksissani silkkaan epäluuloon ja sitä seuraavaan närkästykseen. On turha esittää mielipiteitä, tämän maailman menosta ei kuitenkaan ymmärrä mitään - mielipiteillään voi saada korkeintaan kuulan kalloonsa. Juuri edellinen kuitenkin osoittaa mielipiteidemme tärkeyden; pitää olla äänekäs, kysyvä, rakentava ja utelias. Tarvitsemme utopioita, ja dystopiat ovat niiden välttämättömiä seuralaisia.
Kuulumisistani en blogissani puhu. Mutta tänään tilasin uudet silmälasit ja nyt jatkan raportin tekemistä.
Miksi minä itse pidän blogia? Joidenkin mielestä on sietämätöntä, että kerron näkemyksistäni ja käsityksistäni netissäkin, mutta juuri heitä olenkin pyrkinyt bloggaamisellani ajattelemaan: blogiavaruuden yhtä hiukkasta ei ole pakko seurata, kun toimittamani oppilaskuntalehden lukemista moni pitää lyseolaisvelvollisuutenaan, vaikka ei päätoimittajasta erityisesti pitäisikään. Kaikkea sanomisen tarvetta ei voi tyydyttää Jormaan kirjoittamalla, ei ainakaan Jorma-rehtorin sensuurin läpikäyvään Jormaan kirjoittamalla, joten blogi on luonnollinen paikka sille vuodatukselle ja ajatuksien purkamiselle, joka ei sovi lehteen.
Miksi en sitten kirjoita proosaa? Kyllä minä proosaakin kirjoitan, valitettavasti vähenevissä määrin. En kuitenkaan katso aiheelliseksi puida esimerkiksi ajankohtaisia asioita novelleissani saati romaanin luonnostelmissani. Ajankohtaisia asioita pitää käsitellä pian - ja vasta myöhemmin ne saattavat löytää paikkansa proosastani. Valitettavasti suurimman valtiomahtimme logiikka ei toimi samalla tavalla; heti terrori-iskun satuttua senaatti hyväksyi yhden yön aikana valmistellun Patriot Actin, ja vasta myöhemmin aiheesta saatettiin keskustella.
Tosiasiassa saatan puhua täyttä kukkua; Bushin allekirjoituksen Patriot Act sai "vasta" 45 päivää iskun jälkeen. Heppuun ei käy luottaminen, mutta ei myöskään Michael Mooreen, vanhaan idoliini, jonka TV-ohjelmaa katselin salaa yöllä, kun vanhempani nukkuivat jo. Pienenä olin selvästi ajatusrikas poika, mutta nykyään verhoudun ajatuksissani silkkaan epäluuloon ja sitä seuraavaan närkästykseen. On turha esittää mielipiteitä, tämän maailman menosta ei kuitenkaan ymmärrä mitään - mielipiteillään voi saada korkeintaan kuulan kalloonsa. Juuri edellinen kuitenkin osoittaa mielipiteidemme tärkeyden; pitää olla äänekäs, kysyvä, rakentava ja utelias. Tarvitsemme utopioita, ja dystopiat ovat niiden välttämättömiä seuralaisia.
Kuulumisistani en blogissani puhu. Mutta tänään tilasin uudet silmälasit ja nyt jatkan raportin tekemistä.
Kommentit